Englantilaisen pikkukaupungin jouluiloa himmentää valintamyymälän kassatytön julma kohtalo: hänet löydetään murhattuna puoliksi palaneesta keittiöstään. Poliisitutkimuksia haittaa lumimyrsky, joka tukkii tiet, telkeää ihmiset koteihinsa ja katkoo puhelinyhteydet.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tunkeutuja pysähtyi portaille. Leskirouva Andersonin makuuhuoneen ovi oli auki, ja vanhus oli hereillä. Kexin Timms odotti. Jo viikkoja hän oli yöpynyt salaa suuren talon ullakolla, tutkinut katkerana löytämiään leluja ja muistellut ankeaa lapsuuttaan.

 

Kun talon kahden asukkaan kohtaaminen lopulta tulee väistämättömäksi, muistot entisaikojen perhejouluista muuttuvat irvikuvakseen. Rouva Anderson on järkähtämättömän tyyni, mutta Kevin alkaa tulla levottomaksi. Ehtiikö apu ajoissa lumen saartamaan syrjäiseen taloon?

 

"Margaret Yorken rikosromaanit ovat perin naisellisia, koskettavia ja tarkkapiirtoisia." – The Times