1813640.jpg

Korvaamatonta työtä lähes vuorotta – omaishoitajan jaksaminen ja kasvu<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minkälainen on omaishoitajan arki ja miten hän jaksaa tehdä arvokasta työtään vuodesta toiseen, päivin ja öin. Pirkko Lahtinen kertoo eläytyen sekä omaishoitajan että hoidettavan hyvistä ja huonoista hetkistä. Omaishoitajien puhuttelevat tarinat valottavat, mitä omaishoitajana oleminen todella on, mitä se vaatii ja mitä se antaa.

Yksinäisyys ja omien voimien ehtyminen ovat tuttua arkipäivää monelle omaishoitajalle. Saatavilla pitäisi olla taloudellisen tuen ohella enemmän myös henkistä tukea, kuten vertaistukea ja ryhmätoimintaa.  Omaishoitajat ovat korvaamattomia sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Valtaosa kaikesta hoivasta on omaisten ja läheisten varassa. Vasta viime vuosina he ovat alkaneet saada ansaitsemaansa apua ja arvostusta.

Kirja on koskettava puheenvuoro lähimmäisenrakkaudesta, välittämisestä ja sitkeydestä.

Kasvatustieteen maisteri Pirkko Lahtinen on itsekin omaishoitaja ja toiminut myös omaishoitajien vertaistukiryhmien ohjaajana.

 

OMA ARVIO: ***