2132149.jpg

Kerran maailma oli julma nuorelle Eve Beckille. Siitä viisastuneena hän päätti pitää tyttärensä loitolla kaikesta pahasta, kasvattaa hänet yksin, eristyksissä muusta maailmasta. Sen mahdollista Shroven kartano laajoine tiluksineen, omistajiensa liki unohtama paratiisi, jonka huolenpidosta Evelle maksetaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nyt Liza Beck on 16-vuotias. Hän ei ole ikinä ajanut junalla, käynyt koulussa tai leikkinyt ikäistensä kanssa. Sen sijaan hän tietää kaiken viktoriaanisen ajan kirjallisuudesta ja osaa sujuvasti latinaa.

Eräänä iltana Lizan maailma romahtaa. Hänen on lähdettävä Shrovesta, koska Eve on tappanut miehen. Eikä ensimmäistä kertaa.

Onneksi Lizalla on salaisuus, suhde Shrovessa työskennelleeseen nuoreen puutarhuriin. Yhdessä hänen kanssaan Liza tutustuu maailmaan ja sitä kautta myös itseensä, siihen mitä hänelle on tehty. Hän joutuu kasvotusten mahdollisuuden kanssa, että hän on perinyt äidiltään muutakin kuin kauniin ulkonäkönsä..

 

OMA ARVIO: **