"Tarkoitukseni on ymmärtää rakkautta", kirjoittaa Maria, Coelhon yllätyksellisen romaanin päähenkilö päiväkirjansa ensisivuilla. Yksitoista minuuttia perustuu tositarinaan ja kertoo Mariasta, nuoresta Brasilian maaseudulta kotoisin olevasta kauniista naisesta, joka on sydänsurun murtamana kadottanut uskonsa oikeaan rakkauteen. "Rakkaus on ennen kaikkea kärsimyksen lähde", hän ajattelee. Voiko hän vaarantaa kaiken ja opetella rakastamaan uudelleen?

Kirja johdattaa lukijan Marian uskaliaaseen matkaan kohti aikuisuutta. Satunnainen matka Rioon vie päähenkilön Geneveen, missä Maria uneksii kuuluisuudesta ja rikastumisesta, mutta päätyy lopulta prostituoiduksi.

 Coelho on kirjoittanut rohkean ja tunteita herättävän romaanin rakkaudesta ja seksuaalisuuden olemuksesta nuoren naisen näkökulmasta. Yksitoista minuuttia viettelee lukijan kohtaamaan omat ennakkoluulonsa päästämään sisäisen valonsa puhkeamaan kukkaan.

 Yksitoista minuuttia on noussut myyntilistojen kärkeen kautta maailman.

”Coelhon eroottisin kirja. Ja romanttisin.” – Jornal Do Brasil

 

OMA ARVIO:**