Vatikaanin surevassa väkijoukossa vaanii sarjamurhaaja

Paavi Johannes Paavali II on kuollut. Hautajaisseremonioita odottavat ihmismassat tungeksivat Rooman kaduilla, ja koko läntinen maailma jännittää herkeämättä uuden paavin valintaa. Samaan aikaan kaksi uudistusmielistä seuraajaehdokasta löydetään brutaalilla tavalla silvottuina.

Sarjamurhaajien profilointiin erikoistunut Paola Dicanti alkaa jäljittää kardinaaleja teurastavaa tappajaa. Hän saa avukseen CIA-taustaisen Isä Fowlerin, joka tietää murhaajasta paljon enemmän kuin Paola arvaakaan. Tutkimusten edetessä Paola saa huomata, että Vatikaani peittelee tapahtumia ja jarruttaa murhatutkintaa – pienvaltion pinnan alla kytee vielä synkempiä salaisuuksia.

Espanjalainen Juan Gómez-Jurado kuvaa esikoisromaanissaan karmaisevaa kuolemanpeliä Vatikaanissa. Hyytävä menestystrilleri porautuu syvälle murhaajan koukeroiseen mieleen – ja katolisen kirkon kulisseihin.

 

OMA ARVIO:***