1243092066_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pituushyppääjä Venla Saarinen on Suomen suurimpia toivoja Ateenan olympiajoukkueessa. Kisoissa hänen suorituksensa näkee koko maailma ja ennen muuta television ääressä jännittävä kotiyleisö.

Urheilu on täyttänyt pienestä pitäen Venlan elämän, siihen ei ole mahtunut poikia eikä muitakaan tyttöjen harrastuksia. Jo varhain Venla on huomannut olevansa erilainen, mutta vanhemmille siitä ei voi puhua. Eikä kenellekään.

Venla rohkaistuu lähettämään postia Setan kautta löytämälleen deittipalstalle. Kiihkeä kirjoittelu ja tapaamiset peruskoulunopettaja Inkan kanssa johtavat rakkaudeksi syvenevään suhteeseen, joka nostattaa kummankin lähipiirissä monenlaisia tunteita.

Huippu-urheilijana tunnetun Heli Krugerin romaani hehkuu rakkauden voimaa ja iloa, kahden ihmisen toisensa löytämisen ihanuutta. Pohjanmaa on kertomuksessa vahvasti läsnä, maisemana, ihmisinä, murteena. Kruger kuvaa osuvasti niin suomalaista lööppijulkisuutta, urheilijan kokemia ristipaineita kuin kansainvälisen kilpaurheilun kovaa peliäkin.

 

OMA ARVIO:**