1245097194_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Johanna Sinisalon hyytäviä novelleja vihdoin yksissä kansissa!

Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -novellikokoelma koostuu Johanna Sinisalon aiemmin julkaisemista novelleista. Lisäksi mukana on yksi kertomus, joka on kirjoitettu tätä kokoelmaa varten. Novellit ovat saaneet kiitosta muun muassa Suomen fantasiakirjallisuuden ja science fictionin harrastajilta: kolme kokoelman novellista on saanut alan oman Atorox-palkinnon, neljä on tullut toiseksi. Näitä novelleja lukijat ovat jo pitkään pyytäneet saada luettaviksi yksissä kansissa.

Sinisalon tarinat sijoittuvat pääosin meidän aikaamme, tuttuihin maisemiin, joissa jokin on häiritsevästi ja pelottavasti toisin. Novellissa Lukko perheen kotona on keittiön ovessa jykevä lukko, jota kukaan muu ei näe. Kädettömät kuninkaat avaa hyytävästi sen miksi ja kenen välikappaleina täällä elämme, novellissa Me vakuutamme mainostoimiston copy huomaa toimivansa työssään jonkin suuremman maailmanjärjestyksen ja myytin tahdottomana palvelijana.

Järjestelmällisesti Sinisalo muuttaa novelleissaan tutun ja totutun päälaelleen; se mitä luulemme omaksemme on jonkin muun hallussa, ihmisen ymmärrys maailmasta on jonkin toisen kirjoittama kuin hänen itsensä, myytit totta ja totena pidetty pelkkää myyttiä. Sinisalon novellien maisema pitää sisällään salaisuuksia jollaisia emme voi edes kuvitella siellä olevan, ja samalla hän avaa uusia viiltäviä valaistuskulmia omaan maailmaamme. Näiden novellien lukemisen jälkeen ei mitään – ei edes itseä – voi katsoa enää niin kuin ennen, sillä kaikki mihin uskomme saattaakin olla häiritsevästi toisin.

 

OMA ARVIO:**