Hengästyttävä sukellus miehen kurimukseen


Uudenlaista Röyhkää – hypnoottista, maanista ja nauruun tappavaa tajunnanvirtaa. Romaanin minäkertoja, kriisistä kriisiin kulkeva Harri, sulkee sivaltavan selvänäköisiä huomioita itsensä ja ympäristönsä tilasta.


Hyvistä pyrkimyksistään huolimatta viisikymppinen ekoarkkitehti ajautuu elämässään epätyydyttävästä kompromissista toiseen. Hän ei osaa toteuttaa omaa tahtoaan  tai edes tunnistaa sitä. Vahvojen naisten pallottelema pullapoika yrittää parhaansa mukaan järjestää asiansa uusiksi, mutta löytää itsensä aina vain istumasta vieraana omassa olohuoneessaan. Harri tajuaa, että kurssin ei tarvitse kuin vähän vino, kun se ennen pitkää johtaa täydellisesti harhaan.

Ainoana suunnannäyttäjänä etsinnän keskellä loistaa salaperäinen Eve, nainen joka ilmestyy hädän hetkellä ja katoaa yhtä mystisesti.

 

OMA ARVIO: **