Vakuutusetsivä Jenni Talvi saa toimeksiannon Suomen talouselämän huippujohtajalta, joka pyytää tekemään riskikartoituksen telakkayhtiöstään. Mutta johtajalla on muitakin murheita kuin yhtiönsä riskit: mies saa raamatunlauseiden muotoon puettuja uhkauskirjeitä. Pian Jenni huomaa sotkeutuneensa murhavyyhteen.

 

Eri puolilla maata on sattunut henkirikoksia, joissa murhaaja on jättänyt jälkeensä samantyyppisen kirjeen. Uhreilla ei näytä olevan mitään yhteyttä toisiinsa.

 

Työpaikallaan Jenni joutuu vastakkain kiipijänaisen kanssa, jokia ei kaihda keinoja raivatakseen kilpailijat tieltään. Jenni päättää kuitenkin katsoa kaikki kortit ja panee samalla urasuunnitelmansa uusiin uomiin. Myös tunne-elämän puolella Jenni arvot joutuvat koetukselle. Aiemmin itsestään selviltä tuntuneet asiat muuttuvat, kun kuvaan astuu kaunis ja petollinen italiatar.

 

Arabisheikin laivatilausta suomalaistelakalta juhlitaan Turun linnassa. Jenni varmistaa turvajärjestelyt ja tutustuu linnan veriseen historiaan. Hän ei aavista, että linnan nykypäivä tarjoaa yhtä kammottavaa kerrottavaa.

 

Lopulta Jennin tutkimukset vievät hänet yksin öiselle rannalle. Ja pimeässä vaanii saalistaja…

 

OMA ARVIO:   **