Nelli ja Juri ovat aitoja taistolaiskakaroita. Vanhempien vakaumus ja maailmantuska ovat vaikuttaneet heidän lapsuuteensa. Kun isä palaa takaisin Suomeen asuttuaan vuosia Kanadassa, Nellin on pakko punnita poliittista lapsuuttaan.

Romaani tarkastelee 1970-luvun politisoitumista uudesta näkökulmasta. Kokijana on idealistinen lapsi, osaksi aivopesty ja osaksi omilla aivoillaan ajatteleva pikku pioneeri. Vaikka aikuiset luopuivat vakaumuksestaan ja sopeutuivat 1980-luvun markkinahenkiseen yhteiskuntaan, Nelli kantaa sydämessään lapsuutensa vilpitöntä uskoa parempaan maailmaan.

Romaani kuvaa Nellin lapsuutta lämmöllä ja surumielisyydellä. Kun on ollut seitsenvuotiaana vakaumuksellinen kommunisti, tuntuu vaikealta sopeutua maailmaan, jossa kommunismi on tuomittu epäonnistuneeksi utopiaksi. Nelli ja hänen ystävänsä etsivät tukikohtaa toisistaan, kaupungin kahviloista ja yhteisöasumisesta. Ihmissuhteisiin ja politiikkaan sitoutuminen tuntuvat yhtä vaikeilta asioilta.

 

OMA ARVIO:

**