1382494.jpg


Marion Rung on suomalaisen viihde-elämän kiintotähti – hänen uransa on kestänyt jo lähes 45 vuotta. Hän on niitä, joissa on jotain "elämää suurempaa".<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tämä kirja kertoo siitä, miten nuoresta kampaamo-oppilaasta ja perhetytöstä yhtäkkiä tuli Eurovision laulukilpailun tähti ja miten hänestä vuosien saatossa kasvoi suomalaisen estradiviihteen Lady.

Marion muistetaan Tipi-tiistä, Tom, Tom, Tomista, El Bimbosta ja monesta muusta hitistä, huomiota herättäneistä ravintolashow- ja televisio-ohjelmista ja omana aikanaan poikkeuksellisen menestyksekkäästä ulkomaan urasta. Kirja kertoo nykypolvelle, että kansainvälistä menestystä ja arvostusta on tullut myös ennen HIMiä.

Kulta –ja timanttilevyt ja loisteliaat esiintymisasut ovat olleet osa Marionin imagoa, mutta kauniin kuvan taakse on kätkeytynyt myös ujoutta, vastoinkäymisiä ja oman tien etsintää. Juutalaislaulujen herkkänä tulkkina Marion on tavoittanut suomalaisten sydämet, mutta omista sisimmistä tunnoistaan hän on julkisuudessa puhunut ennen tätä kirjaa hyvin säästeliäästi. Nyt saamme tietää myös niistä hetkistä, jolloin elämä on täytynyt koota pirstaleista.

OMA ARVIO: ***