Toukokuisessa kirjeenvaihdossaan isoäideiksi varttuneet ystävykset etsivät pientä tyttöä itsessään ja toisissaan. Syntyperän antamat lähtökohdat ovat täysin erilaiset.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Professorin tytär unelmoi ikkunalaudalla Helsingin Töölössä samanaikaisesti kun huutolaispojan tytär ajelee hevosella Punkaharjun Putikossa. Tyttöjen aikuisiässä orastamaan lähtenyt tuttavuus kypsyy vähitellen ystävyydeksi ja tuottaa yllätyksiä.
Kirjeenvaihdossaan nämä isien tytöt katselevat itseään osana sukupolvien ketjua. Viisikymmenluvun lapsuus saa kaikupohjaa sukujen menneisyydestä, menetetystä Karjalasta, sodista, suomalaisten yhteisestä historiamuistista. Tähän myös ankkuroituu se ilo, mitä kirjeet välittävät äitiyden ja isoäitiyden onnesta. Sivutuotteena monet nykyelämän ilmiöt saavat osakseen viiltävää kritiikkiä, toiset taas hyväntahtoista hymähtelyä.
OMA ARVIO: *
