miten mää oon niin kaukana
lapsuuvesta
millon maaliskuuki oli korkialla
eikä painanu harteita
niinko nyt (Minna Mirha)
Murre on kaipuun ja ikävän kieli, sillä palataan lapsuuden maisemiin. Sillä surraan kaiken katoavaisuutta. Sillä katsotaan tarkasti lähelle ja kauas, nauretaan itselle, muille ja kaiken hulluudelle. Murre taipuu monennäköiseen tunnelmaan.
Mee mummu ja muut - antologiassa on 48 valloittavaa murteilla kirjoitettua runoa 26 kirjoittajalta.
Huikeimmillaan runossa punoutuu yhteen kirjoittajan asuinpaikan maisema ja oma rakkaussuru tai muu koettu ”….hymys onku valonpilkahrus latomeren peiliis Isoonkyröön tulvien aikahan.” Hyvän murrerunon voi kääntää yleiskielelle ilman että kokonaisuus kärsii. Nämä kirjoittajat eivät kikkaile murteella – he luovat sillä maailmoja.
Murre on syvällä ihmisen identiteetissä. ”Kun tämän kielen joskus unohdan, jotain minusta katoaa”, kuvailee eräs kirjoittaja..
Tämä antologia on lyyrinen murrematka halki Suomen - länsirannikolta Laitilan ja Ilmajoen kautta aina Sodankylään asti, itärajaa alas Lieksaan ja Joensuuhun, käydäänpä Tampereellakin. Hyvää matkaa suomalaisten omien sanojen parissa. Ota mukaan nenäliina - näissä runoissa väikkyvät ilo ja suru.
Mie katon yön mukannaan tuomassa hiljasuuvessa
kuinka sie hengität raahallisesti, elät unimualimassas
Mie mietin mitä sie näät, mitä kuvvii siun silimmiin piirttyy
halluisin olla siun unissaki. (Heidi Määttä-El Anaya)
OMA ARVIO: ***
