”Katson jälleen kirjettä. Kuulen äidin äänen, hän puhuu minulle niin kuin olisi yhä elossa ja sanelisi ohjeita, mutta äänestä on kadonnut kaikki väri. ”Pilko minut ja hautaa puutarhaan talon ympärille. Katkaise nivusista. Vasen jalka talon taakse itäpäätyyn, oikea talon eteen länsipäätyyn. Jalkapohjat taloa kohti.” Käteni vapisee hiukan.
Henrik seisoo kotitalonsa portailla ja odottaa. Hän on juuri pilkkonut kirveellä äitinsä ruumiin ja haudannut palaset ohjeiden mukaisesti, ja odottaa nyt perivänsä äidin näkijänlahjat. Sen sijaan alkaa sataa ja nousee tulva. Halvaantunut, pojan kiduttama äiti ei olekaan irrottanut otettaan.
Tulva kuljettaa Henrikiä lauttoineen yhä uusiin maailmoihin, väkeviin ja hurjiin. Hän kulkeutuu Barnrenin saarelle, missä jalostetaan amoreita, eläviä eroottisia leluja, joiden kanssa kaikki on sallittua. Hän haaksirikkoutuu Wolle, satujen saarelle, päätyy rujon prinsessa Hilden yksityisopettajaksi ja joutuu tuomiolle – mistä, aika näyttää. Tarinan pyörteeseen imeytyy myös mennyt lintutorni ja hämärissä olosuhteissa kuollut sisar.
Vainonen on taikuri ja yllätysten mestari, jota on verrattu Roald Dahliin ja Julio Cortazariin. Hänen omintakeinen maailmansa löytyy toden ja fantasian villistä välimaastosta.
OMA ARVIO:*
