Paratiisi on vahvoja mielikuvia tulviva romaani 1970-luvun helsinkiläismuusikoista, elämänarvoista ja valinnoista.

 

Helsinki, lokakuu 1977: muusikkopiireissä kiehuu. Proge on vielä voimissaan, mutta punk uhkaa jo ensikosketuksellaan pudottaa arvovaltansa rippeisiin tarrautuvan vanhan kaartin rattailta kokonaan. Futurity-yhtye on ollut telakalla yhden kesän ja sen kitaristi Toivo Ilmari Valonen lopettanut muusikon uransa yksin tein. Mutta pitääkö päätös sittenkään? Ilmari alkaa pohtia kuumeisesti paikkaansa paitsi soittajana myös kansalaisena, jonka omantunnontarkkuus ei tunnu mukautuvan yhteiskunnan vinoihin normeihin minkäänlaisin ehdoin. Yhden intensiivisen viikon aikana hän löytää piilevät voimavaransa, taiteilijan itsessään. Myös toivo orastavasta ihmissuhteesta auttaa pitämään soittajansormet notkeina.

OMA ARVIO:**