Yö on oranssi häkki on tiheän kaunis ja julma tarina rakkaudesta. Henri on valokuvaaja, yksinäinen kulkija, joka yrittää vahingoittaa kaikkia jottei itse vahingoittuisi. Anni on pienentänyt itsensä ensin näyttelijä-äidin ja sittemmin miehensä varjoon. Salaa hän kuitenkin uhmaa kumpaakin pakenemalla omaan yksityisyyteen.


Vähitellen Henrin ja Annin salaisuuksien esirippu vedetään auki ja he uskaltavat katsoa toisiaan silläkin uhalla, että se minkä he toisesta ja itsestään nyt näkisivät, pelästyttäisi heitä. Lapsuuden kiintymys on muuttunut aikuisten vetovoimaksi, molempia haavoittavaksi rakkaudeksi.

 

 
OMA ARVIO: *