Kuuma naula olkapäässä? Kylkiluut pakastimesta?

Kroonista kipua on vaikea ymmärtää. Kivusta kärsivän on usein vaikeaa edes kertoa, miltä kipu tuntuu. Ongelma koskettaa niin perheenjäseniä kuin hoitohenkilökuntaakin. Jos kivulle ei löydy jotakin selkeää, konkreettista syytä, ympäristö saattaa pahimmassa tapauksessa pitää koko kipua kuviteltuna. Kivun kanssa selviäminen ja hoidon saaminen vaatii monesti kipupotilaalta ja hänen läheisiltään suuria ponnistuksia.

Kipu ja mieli -kirjassa käsitellään kiputilanteiden psykologisia, biologisia ja sosiaalisia taustatekijöitä. Siinä pohditaan kroonisen kivun luonnetta ja kivun yhteyttä mieleen ja mielenterveyden ongelmiin, kuten masennukseen. Kirja esittelee myös kroonisen kivun hoitomenetelmiä ja hyviksi koettuja itsehoitokeinoja. Tapausesimerkit avaavat arjen ja käytännön tilanteita niin potilaille kuin heitä hoitaville asiantuntijoillekin. Realistinen toiveikkuus kantaa kivusta kärsivää.

Kirja on tarkoitettu ennen kaikkea pitkäaikaisesta kivusta kärsiville ja heidän läheisilleen, mutta se on on kiinnostavaa luettavaa myös muille kivun ja mielen yhdessä muodostamasta aihepiiristä kiinnostuneille.

OMA ARVIO:***